Kuva on Kodin Kuvalehden artikkelista KK kutsuu keventämään kotia!Marraskuu on haasteita täynnä. Ensiksi on ihan vaan haastavaa oppia taas elämään tässä sietämättömässä pimeydessä. Tällaisen haasteen lisäksi, tai ehkäpä juuri pimeyden haasteellisuuden tähden, on juuri marraskuulle kerääntynyt useampi tempaus. Kirjoittamisesta kiinnostuneita koukutetaan kirjoittamaan novelli 30 päivässä ja bloggaajat kiinnitetään bloggaamaan ihan joka ikinen marraskuun päivä (otin haasteen vastaan). Miehet on jo vuosia saaneet olla ajamatta ylähuulta marraskuun ajan. Viiksien kasvattaminen Movember hengessä toivotaan lisäävän tietoisuutta miesten terveysongelmista, kuten eturauhassyövästä. Siinäpä ne kovimmin kuulutetut vaateet. Seuraava tuttu haaste iskee Uuden Vuoden -juhlinnan jälkeen. Tipaton tammikuu -tempaus ei liene kenellekään ennenkuulumaton juttu.
"Luovu siitä, mitä et enää tarvitse" -kortti inspiroi kevennä kotia -haasteen edessä.Ai niin, olihan vielä marraskuulle yksi mielenkiintoinen ja innostava haaste. Kodin kuvalehti kutsuu keventämään kotia ja haastaa lukijat vähentämään marraskuussa 30 tavaraa.
Onko sinussa hamsterin vikaa? Tuleeko kerättyä kaikkea kivaa, tarttuuko alennusmyynneistä mukaan tavaraa kun halvalla saa, onko vaikea sanoa ilmaiselle ei tai tuleeko uutuuden nähtyä tunne, ettei ilman tuota arki suju? Samalla kuitenkin selailet sisustuslehtien sivuja ihastellen raikkaita tavarattomia vaaleita asuntoja, joissa jokaisella tavaralla on oma paikkansa, eikä hyllyt tursua tavaraa.
Jos tuntuu tutulta ja lisäksi tunnustat, että ehjästä ja puhtaasta on niin vaikea luopua ihan vain sen takia, että voihan sille tulla vielä tarve, kuulut Kodin Kuvalehden haastettavien ryhmään. Jos tavarapaljous tukahduttaa, rasittaa mieltä ja väsyttää sovalle, on nyt loistava hetki tehdä täyskäännös ja ryhmän tuella ja haasteen velvoittamana, ryhtyä turhan karsimis puuhaan. Pullollaan olevat pöytäpinnat tai pikkusälästä pursuavat vetolaatikot, nurkissa lymyävät turhakkeet - kaikki ulos NYT.
Tämä on loistava ja kevyt aloitus joulusiivoukselle. Samalla haaste antaa mielen keskittyä muuhun kuin tähän kaamokseen. Koti kevenee tavaroista. Tulee tilaa uudelle. Ei - ei uudelle tavaralle, vaan vapaille pinnoille, valoisuudelle, kauniille ajatuksille, uusille ideoille, inspiraatioille.
Maaretta Tukiaisen ja Krista Keltasen Inspiraatio-kortit avittavat ajatuksia eteenpäin tiukemmankin paikan tullen.Kodin Kuvalehti on luvannut tukea haasteen vastaanottajia niin netissä kuin Facebook-sivuillaan ja lisäpontta puhdistukselle saa myös kirjallisuuden parista. Nyt jos koskaan kannattaa selailla KonMarin oppeja vaaleanpunaisten kansien välistä tai irrottautua maailmasta, jossa kaikkea on ihan liikaa John Naishin teoksen Riittää jo innostamana. Minä plärään sivuja molemmista opuksista, mutta uutena avituksena tartun Maaretta Tukiaisen ja Krista Keltasen ihaniin Inspiraatio-kortteihin. 47:stä kauniista - kannustavia, mieltä avaavia, ajatuksia herättäviä lauseita sisältävistä - korteista valitsen kahdeksan juuri tähän haasteeseen lisäinspiraatiota tarjoavaa korttia. "Luovu siitä, mitä et enää tarvitse" nousee noista kahdeksasta päällimmäiseksi innoittajaksi.
KonMari uskoo siivouksen elämän mullistavaan voimaan.
Tule mukaan! Kiritään kuluneet neljä ensimmäistä päivää ensi viikon aikana ja lähdetään tänään karsimaan kotoa yksi tavara päivässä. Tavoitteena olla kuun lopussa, 30.11., 30 tavaraa kevyempiä. Sittenpä nähdään, mikä on mieli. Hengitämmekö vapaammin ja raikkaampaa happea ilman vaatekasoja ja tavararöykkiöitä, turhien romujen ja käyttöä toivottomina odottavien kapineiden pinoa.
Naishin teos Riittää jo kannustaa meitä kuluttamaan vähemmän, tekemään töitä harkitummin, pohtimaan oman elämämme arvot uusiksi ja asettamaan jatkuva taloudellinen kasvu kyseenalaiseksi.
Ja muistammeko joululahjaostoksilla hankia tarpeellista ja ilahduttavaa pukinkonttiin maltillisemmin.
P.S. Muistathan myös marraskuulle ja aiheeseen täydellisesti sopivan Älä osta mitään -päivän, jota vietetään tänä vuonna perjantaina 25.11.2016. Olisi melkoisen kantaa ottavaa kerskakulutuksen tiimoilta, jos joku(t) kaupat itsekin tuona päivänä sulkisivat ovensa ja nauttisivat tavarattomasta vapaapäivästä. Jäähän jäljelle kuitenkin 364 shoppailupäivää.
Lue myös aloittamisen tuskasta ja siitä tunteesta "miksei kukaan kertonut, että se on niin helppoa! Jos olisin tiennyt, olisin tehnyt sen aikapäiviä sitten": http://www.testikuskit.fi/blogit/kristallipallo-s-my-life/aloittamisen-tuska/