Miksei kukaan kertonut, että se on niin helppoa! Jos olisin tiennyt, olisin tehnyt sen aikapäiviä sitten.
Niinhän se tuppaa usein menemään. Tekemättömät työt, joihin on kovin vaikea tarttua, painavat mieltä. Ne eivät ole niin kiireellisiä, että pakosti pitäisi heti tehdä, eikä niin mieluisia, että viitsisi ryhtyä toimeen. ”Sitten joskus”, mieli miettii ja tuo helpotusta lupaamalla ”heti huomenna”, vaikka tiedänkin jo siinä hetkessä, että vielä viikon, kuukauden, puolivuotisenkin jälkeen kaiken maailman puuhat ovat menneet sen mieltä kaihertavan työn ohi. On tälle epämukavalle toimeen tarttumattomuudelle lääkekin, mutta niin tylsä: ”TEE SE HETI. IHAN SAMANTIEN!” –resepti auttaa tähän kipuiluun. Syykin tautiin on tiedossa: homma tuntuu suuremmalta urakalta, mitä se loppujen lopuksi on. Poden aloittamisen tuskaa!
Saavuin eilen mökille, perästä päin. Juuri valmistuneen illallisen huumaava tuoksu kutsui tupaan ja silmiä hiveli ruokapöytää koristava kaunis kattaus. Mieskulta seisoi tulitikku kädessä sytyttämässä kynttilöitä tunnelman takaamiseksi ja kruunatakseen ”ihan kahdestaan –illan” minun, hömppäromantikon, mieliksi. Täydellistä, paitsi sivu silmällä todetut kynttilälyhdyt muistuttivat siirtyneestä, siirtyneestä ja taas siirtyneestä ja mieltä painavasta steariinin puhdistus operaatiosta.
Rakastan kynttilöitä, niiden valoa, lämpöä, tunnelmaa ja tuoksuakin, mutta kauhulla aina katselen reunoille läikkyvää steariinimassaa. Lasipintaa vasten valuva tali nostaa ihon kananlihalle ja hikipisaran ohimolle, jokainen tippa tietää pinnan rapsutusta ja steariinia kynsien alla sekä vallatonta jyystämistä lopputuloksena rasvaraitainen lasipinta. Epäkiitollinen pesutyö, totta tosiaan.
En tiedä, mistä juuri nyt sain energiapuuskan tarttua toimeen. Saattoi olla tavallista pidemmän viikonlopun ihana joutilaisuus. Hihat siis ylös ja tuikut tiskialtaaseen.
Tässä on onnistumiseen vaadittava Iittalan kivi-kynttilälyhtyjen (ja kaikkien muidenkin lasisten steariinivatien) hoito-ohje itse testatusti:
1) Upota kynttilälyhdyt tulikuumaan veteen, jossa luraus tiskiainetta.
2) Jätä lyhdyt uimaan ja siirry itse nautiskelemaan lempikirjasi juonenkäänteistä tai uppoudu Netflixin River-sarjan tuotantokauden ahmimiseen. Tulikuuma vesi ja tiskiaineen taika, hoitaa hommat hyvälle alulle ihan itsekseen. Tiedä häntä pääsinkö steariinin sulamispisteeseen eli 72 asteen lukemaan hanavedellä, mutta kättä polttavaan lämpötilaan kuitenkin - ja se riitti.
3) Vääntäydy sohvalta kohti viimeistä koitosta. Vesi on jo jäähtynyt kädenlämpöiseksi, joten nappaa toiseen käteen kaunis tuikku ja toiseen tiskiharja. Ihan ilman rapsutusta, tiskiharjalla muutaman pyöräytys ja tuikun pohjalle jumittunut steariinirinkula irtoaa pohjasta ja roiskeet reunoilta kuin itsestään.
4) Huuhtele kynttilälyhdyt lämpöisellä vedellä ja rantuttoman tuloksen takaamiseksi pyöräytä tuikku kuivaksi keittiöpyyhkeellä.
5) Ja voilá! Kilauta kippoihin uudet tuikut ja tuikkaa ne tuleen. Heikki Orvolan klassikkotuikku läpäisee valoa nyt myös seinämien läpi! Miksei kukaan kertonut, että steariinin poisto onkin loppuen lopuksi niin vaivatonta. Hypi tasajalkaa iloiten työsi jäljestä.
6) Nauti! Ruksi työ pois ”mentaali to do” –listaltasi. Taas yksi tekemätön työ vähemmän.
Onnistuminen ruokkii työn iloa. Minustahan voi tulla vielä vaikka miten mahtava emäntä, Pirkkaniksi-nikkari ja mainio-Martta. Kuka tietää? Tällä innolla tartun härkää sarvista ja selätän seuraavan mieltä kaihertavan tekemättömän työn. Siis viimeistään huomenna.
Kotiinkin tulee jo täältä mökiltä kiire. Malttamattomana mietin miten ryntään lasikaapissa lymyävien kymmenien steariini roiskeisten tuikkujen kimppuun kuumalla vedellä ja Fairylla. Uusi kirkas elämä pimeään talveen lämpöä ja valoa tuoneille kipoille.
Ja miten tämä mitenkään liittyi pääsiäiseen. Noh, jos joku vastausta kaipaa, niin sanotaanpa vaikka, että koska steariinissa käytetään palmuöljyn ja nautaeläimen rasvan lisäksi myös lampaan rasvaa. Lammashan se vasta pääsiäiseen kuuluukin. Onpahan aasin silta!
Mikä on sinun tekemätön työ mitä millään et saa aloitetuksi? Pikkuruinen mieltä painava kiusa? Ikkunan pesun lisäksi...