Vuoden vaihteen lähestyessä tulee tarve kaapata kalenteri käteen ja suunnitella tulevaa vuotta. Uusi Vuosi lupaa uuden alun. En vielä tiedä kuuluuko kevääseen moottorin mylvintää muuallakin kuin kotimaisella asfaltilla vai pitääkö kulttuurin kipeä mieleni odottaa heinäkuuhun asti, että astelen mukulakivillä pitkin Mijaksen katuja, mutta sen tiedän, että nyt on hetki unelmoida. Aika valuu sormien välistä hienon hiekan lailla ja jotta nopeasti kuluvasta ajokaudesta saa kaiken irti on aika pilvilinnojen piirtoon. Suunnittelu sekä haaveiden ja unelmien kartoitus ovat tapa ottaa etkot kaikesta siitä mukavasta mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Kivojen asioiden ja tapahtumien odottaminen ja suunnittelu on jo itsessään mainiota aikaa.
Samalla tavalla kuin moottoripyörämatkoillammekin, reittisuunnitelmat ja retkikohteet kirjataan alustavasti, muttei sitovasti. Hyvä pohja antaa raamit ja ohjaa matkaväsyneitäkin eteenpäin. Ex-temporelle on kuitenkin aina tilaa ja jos tienviitta kutsuu kääntymään, yhteisestä sopimuksesta syöksymme odottamattomaan seikkailuun.Kuvalähde Messukeskus
Mutta mistä unelmille siivet?! ”Kohtaa koko maailma” -teemalla Messukeskus valmistautuu ottamaan tammikuussa vastaan reissaajat. Matkamessuilla 21.–24.1.on esillä kotimaan kohteet, kaukomaat ja Euroopan lupaukset kaikki saman katon alla. Matkailualan ammattilaiset levittävät brosyyrinsä ja kuuluttavat reissukuumeisille uutuuksista ja hyviksi todetuista matkakohteista, tapahtumista, viehättävistä paikkakunnista ja majoituskohteista. Heti perään helmikuun alussa MP-Messut 5.-7.2.2016 täydentävät matkamessuilla saatua suuntaa. Matkamessut lupaavat seikkailun ja matkamotoristille monta kohdevinkkiä ja MP-messut tarvittaessa kulkuvälineen päivityksen ja rompetorilta välineitten täydennystä. Molemmat messut virittävät myös tunnelman ajokauden alkuun.
VIIME HETKEN LAHJAVINKKIYksi mieleenpainuvimmista joululahjoista oli ultrakevyt matkalaukku, jonka uumenista löytyi vielä Pariisin matka.
Vieläkö kaipaisit täydennystä pukin konttiin motoristille sekä matkaajalle etkä millään jaksaisi tai ehtisi lähteä kauppoja koluamaan. Elämyslahjan hankinta onnistuu vaivatta ja ilman toimituskustannuksia muutamalla klikkauksella Messukeskuksen verkkokaupasta. Messulipun saa printattua lahjakuoreen siltä seisomalta ja pukki pääsee aattona jakamaan elämyksellisen tapahtuman heti alkuvuoteen.
DO YOU FEEL LUCKY – onnettaako?!
Jos kiinnostuit messulippulahjasta, kannattaa kaartaa verkkokauppaan onnenpyörän kautta ja saat ostoksesi vähintään 2 euron alennuksella: http://shop.messukeskus.com/. Säästöä joka sentti!
Lue myös:
MP 2015 –messut täyttivät motoristin odotukset
MP 2016 messut_tapahtumakalenterissa
Lisätietoja MP-Messuista Messukeskuksen sivuilta: http://www.messukeskus.com/Sites1/MP/Sivut/default.aspx
Kuvalähteet:
Messukeskus logo-kuva Messukeskuksen kuvapankista. Muut kuvat Testikuskien ottamia.